|
ranskalainen lämminverinen Teresa sc. Tessu ruunikko | tähti säkäkorkeus 168cm tamma syntynyt vuonna 1995 | ikääntyminen käyttö ratsuhevonen kasvattaja ja omistaja Riimulan Ratsutalli hoitaja Annika nimikkokisaaja Annika Teresan kaappi asuintalli Riimulan Ratsutalli ko - he B | re - 135cm | me - 100cm | liikutuspäiväkirja maanantaina - hoitajan valinta tiistaina - estetreeni keskiviikkona - lomapäivä torstaina - maastoon Lovelightin kanssa perjantaina - hoitajan valinta lauantaina - koulutreeni sunnuntaina - lomapäivä ruokinta aamu - ½ paalia heinää päivä - ½ paalia heinää ilta - ½ paalia heinää, 1l kauraa, ½l melassia, 1dl kivennäistä jälkeläiset (0kpl) sukutaulu |
© | texts Mertsi | pictures Kata | layout Mertsi |
|
Hoitaessa Teresa on todella kiltti hevonen, lähes aina. Joskus se kuitenkin temppuilee hoitajalle ja näyttää tapoja, joita sillä ei tiedetty olevankaan. Kaviot Teresa nostaa mukisematta, mutta vatsan alusen harjausta se inhoaa. Hoitajan on oltava varuillaan kun harjaa vatsan alta, sillä silloin teresa saattaa etukavioillaan kuopaista vatsan alle. Teresa nauttii erityisesti kun sen päätä harjataan ja rapsutellaan. Joskus se laskee päänsä hoitajan olkapäälle ja lepuuttaa sitä siinä niin kauan kuin hoitaja vain antaa. Teresa avaa suunsa kiltisti kuolaimille eikä vastustele muutenkaan suitsimista tai satulointia. Satulavyö on helppo kiristää, koska Teresa ei pullistele. |
|
Ratsastaessa Teresa on erittäin mukava. Se on kiltti ja kuuliainen, mutta siitä löytyy tarvittaessa myös tulta ja tappuraa. Koulusta Teresa ei niin välitä, vaan hosuu ja oikoo kaikki kulmat ja voltit ellei ratsastaja vahdi ja komenna sitä koko ajan. Teresa kyllä tottelee pientäkin käskyä, mutta se menee yli siitä mistä aita on matalin ellei sille anneta koko ajan ohjeita. Teresa on varsinainen estetykki. Se ei kuumene edes korkeilla esteillä, mutta antaa aina kaikkensa. Teresan kanssa on hyvä harjoitella, koska se on innokas eikä yleensä kieltäydy, mutta pysyy silti hyvin hallinnassa. Teresa on melkoisen maastovarma, mutta se pelkää mopoja ja muita sen tapaisia asioita, jolloin se saattaa tehdä äkkikäännöksen kotiin päin. Teresa nauttii myös maastoesteistä rataesteiden tavoin, ehkä jopa vielä enemmän. |
|
Ajaessa Teresaa ei ole ajokoulutettu. |
|
Kilpailuissa Teresa on yleensä melko rauhallinen, mutta jos yleisöä ja meteliä on paljon se saattaa hermostua. Päästessään asiaan eli radalle Teresa kuitenkin rauhoittuu omaksi ihanaksi itsekseen, vaikka lämmittelyssä vähän sähläisikin. Teresan kanssa olisi hyvä heti alkuun kun on tultu kisapaikalle kävellä vähän ympäriinsä ja katsella paikkoja, ja jos se hermostuu pahasti viedä se pienelle ja rauhalliselle lenkille tielle. |
|
Kuljetuksessa Teresa nousee koppiin melko hyvin haisteltuaan ja tutkittuaan vähän aikaa lastaussiltaa. Yleensä liinoja ei tarvita, mutta ne on hyvä pitää lähettyvillä varmuuden vuoksi. Matkan aikana Teresa on rauhallinen, mutta loppumatkasta se saattaa kyllästyä ja alkaa huvikseen heiluttaa koppia. |
|
Juoksutuksessa Teresa ravaa rauhallisesti, ja joskus on vaarana että se ottaa käynnin. Sitä pitää siis vahtia koko ajan että vauhti pysyy tarpeeksi reippaana. Teresa nostaa laukat melko helposti, ja hidastuksetkin sujuvat moitteetta. |
|
Taluttaessa Teresa seuraa kiltisti taluttajaa. Sen voi antaa tulla löysällä narulla. Jos naru on tiukka Teresa jännittyy ja jää paikalleen seisomaan. Kestää kauan ennen kuin se rauhoittuu. |
|
kouluratsastus 06.01.2005, Riimulan Ratsutalli, helppo C, 3. 13.02.2005, Riimulan Ratsutalli, helppo B (KRJ) 2. 13.02.2005, Riimulan Ratsutalli, RiRa Special (KRJ) 9. 25.02.2005, Kukkaniityn Kartano, helppo C, 1. 20.03.2005, Riimulan Ratsutalli, helppo B, 1. 11.06.2005, Riimulan Ratsutalli, helppo B (KRJ) 15. 16.07.2005, Daintyn Ratsastajat, helppo B (KRJ) 11. 13.08.2005, Riimulan Ratsutalli, helppo B (KRJ) 14. 24.09.2005, Ruusukaaren talli, helppo B (KRJ) 48. 26.09.2005, Riimulan Ratsutalli, helppo C (KRJ) 4. 27.09.2005, Riimulan Ratsutalli, helppo B (KRJ) 8. 08.01.2006, Riimulan Ratsutalli, helppo B (KRJ) 2. 19.06.2006, Jossun Ratsutalli, helppo B (KRJ) 20. 30.06.2006, Loimelan Ratsutalli, helppo C (KRJ) 16. 22.07.2006, Riimulan Ratsutalli, helppo C (KRJ) 3. 12.08.2006, Riimulan Ratsutalli, helppo C (KRJ) 12. 07.10.2006, Riimulan Ratsutalli, vaativa B (KRJ) 1. 20.02.2007, Riimulan Ratsutalli, helppo A (KRJ) 9. |
muut lajit 11.12.2004, Riimulan Ratsutalli, talvitaitorata 80-100cm, 2. 15.01.2005, Riimulan Ratsutalli, talvisuunnistus hevoset, 3. 29.01.2005, Riimulan Ratsutalli, korkeushyppy hevoset, 3. 20.02.2005, Riimulan Ratsutalli, näyttelyt amerikkalaiset ja ranskalaiset lämminveriset, 1. 13.03.2005, Riimulan Ratsutalli, taitoratsastusrata muut hevoset, 7. 02.07.2005, Riimulan Ratsutalli, ratsastusleikit lämminveritammat, 2. 29.-30.10.2005, Riimulan Ratsutalli, kenttäratsastus ko he B/re 100cm/me 100cm (KeRJ) 16. 20.07.2006, Loimelan Ratsutalli, western helppo western riding , 1. 29.07.2006, Riimulan Ratsutalli, western helppo reining (WRJ) 9. 19.09.2006, Riimulan Ratsutalli, western vaativa reining (WRJ) 16. 22.09.2006, Riimulan Ratsutalli, matkaratsastus 20km ihanneaika (WRJ) 1. 07.01.2007, Riimulan Ratsutalli, laukkaratsastus hevoset 2004m, 4. |
|
esteratsastus 06.01.2005, Riimulan Ratsutalli, 90-120cm, 2. 25.01.2005, Iltaruskon Ratsutalli, 100-120cm, 1. 04.02.2005, Riimulan Ratsutalli, 90-125cm, 7. 05.03.2005, White Hill, 120-130cm, 3. 18.06.2005, Riimulan Ratsutalli, 120-130cm (ERJ) 2. 23.09.2005, Riimulan Ratsutalli, 110-130cm (ERJ) 11. 01.10.2005, Isidir Mithrim, 40cm (ERJ) 10. 20.11.2005, YT Aderla, (ERJ cup) 110-130cm (ERJ) 140. 14.01.2006, Riimulan Ratsutalli, 50cm (ERJ) 16. 19.03.2006, Riimulan Ratsutalli, 60cm (ERJ) 9. 26.04.2006, Riimulan Ratsutalli, 60cm (ERJ) 30. 23.07.2006, Riimulan Ratsutalli, 115cm, 5. 31.01.2007, yt Valantin, 40cm (ERJ) 34. 22.02.2007, Doras, 90cm (ERJ) 14. |
maastoesteratsastus 18.06.2006, Riimulan Ratsutalli, 60cm (RR:n jäsenille) (MEJ) 5. |