Talli toimi ennen osoitteessa www.expage.com/horsepark2003, nimellä Horsepark. Horseparkkia piti silloin vain Ellu ja Mertsi, tallin hetkenaikaisesta pitäjästä, Sannasta, ei ollut tietoakaan. Talli pyöri, kuin nykyisetkin expage - tallit, järjesti kisoja siihen aikaan chatissa, siitostoimintaa ei juurikaan ollut. Talli eli melko tavallista virtuaalitallielämää ja pidimme talliamme melko hienona (jota se ei tänä päivänä varmasti mielestämme olisi, vaikka aikanaan saikin kehuja vierailijoilta).
Kun puoli vuotta oli kulunut ja Ellu ja Mertsi tallia pyörittäneet, tutustui Mertsi Ellun tallikaveriin Sannaan. Sanna liittyi mukaan samoihin aikoihin, kun päätimme siirtää tallimme GeoCitiekseen, ww.geocities.com/riimulanratsutalli. Aluksi tallin ulkoasuna toimi vain sivu, johon oli laitettu sekä etusivun teksti että linkit. Vähitellen aloimme oppia kehittämään tallia. Ensin teimme framen, tämän jälkeen oli jo iframeja ja paljon hienompia ulkoasuja. Tallin ulkoasuista on vastannut koko tämän ajan Ellu.
Ellu, Mertsi ja Sanna jatkoivat sitten Riimulan Ratsutallin pitämistä GeoCitieksessa. Tähän aikaan pidettiinkin sitten jo enemmän kisoja ja siitostoimintaa. Tallille syntyi varsoja, niitä sitten myytiin eteenpäin tai kasvatettiin Riimulan omiksi asukeiksi. Hevoset ehti vaihtua moneen kertaa, osa on kuitenkin säilynyt vielä näihin päiviin asti (esimerkkeinä mm. Bach, Trixie ja Jester).
Pikkuhiljaa Sannan into tallinpitoon lopahti ja Ellu ja Mertsi jäivät jälleen kaksin. Nyt tuli into näyttää, että Riimula pystyi mihin tahansa. Ellu alkoi tehdä uusia layoutteja innolla, Mertsi korjaili pieniä virheitä. Kisoja järjestettiin yhä useammin ja siitostoimintakin saatiin pyörimään kunnolla.
Riimula alkoi kukoistaa. Vaihdoimme ulkoasua noin neljä kertaa vuodessa, vuodenaikojen mukaan. Päätimme kehittää toimintaamme vielä enemmän ja niinpä keksimme tehdä tallille oman seuran. 2005 keväällä seura syntyikin ja sai nimekseen Riimula Riders (http://www.geocities.com/riimulariders). Näin saimme kisatoiminnasta vielä sujuvampaa. Kisat järjestettiin seuran kautta, jonka saimme myös kilpailijarekisteriin.
Huhtikuussa 2006 Riimula vaihtoi jälleen palvelinta, http://riimula.arkku.net. Arkku.net oli ensimmäinen koti, joka tarjosi php-tuen ja My SQL-yhteyden. Talli ehti kuitenkin toimia palvelimella vain kaksi kuukautta, koska sivusto ja tunnukset katosivat yllättäen - todella yllättäen! Tämän jälkeen kesti viikon verran, että Riimula saatiin jälleen jaloilleen, nyt toivottavasti pysyvästi tänne tuulet.comiin. Tuulet.com Mertsin oma webhotelli, joten kaiken pitäisi pysyä kunnossa.
Vuoden 2006 joulun ja uuden vuoden välissä Ellulla alkoi olla jo niin kiire omien juttujensa kanssa, ettei hän yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut panostaa Riimulan eteen yhtään. Hän siis päätti erota nimikkeestään tallin toisena omistajana ja Mertsi jäi pyörittämään tallia yksin. Kovalla sisulla ja tahdon voimalla yksikin ihminen jaksoi isoa tallia pyörittää. Ellu vastasi kuitenkin edelleen tallin ulkoasuista ja oli tallin henkisenä tukena.
Vuoden 2008 maaliskuussa tuli täyteen viisi vuotta siitä, kun talli perustettiin. Samoihin aikoihin alkoi Mertsillä olla niin kiire omien juttujensa parissa, ettei hän yksinkertaisesti ehtinyt päivittämään tallia. Ainoa vaihtoehto oli laittaa talli joksikin aikaa tauolle. Tauon pituudesta ei ollut alunperin mitään tietoa ja loppujen lopuksi se venyikin puolen vuoden mittaiseksi.
Nyt Ellu on palannut pitämään seuraa ja Mertsi jatkaa tallinpitoa, tosin paljon pienemmällä toiminnalla kuin ennen. Kaikkeen ei yksinkertaisesti riitä aika. Moni hoitaja on ollut mukanamme tämän pitkän ajan ja toivottavasti vielä tulevaisuudessakin :)